Messu Mielipiteitä lapsista/nuorista, päihteistä, arvoista, valtakunnan politiikasta ja Vantaan Kaupungin päätöksenteosta

Kaikki blogit puheenaiheesta Veronkorotukset

Suomessa laaja hyväksyntä veronkorotuksille?

Ilmainen lounas meille kaikille. Se kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta ja näin se onkin, sillä sellaista tilannetta ei ole reaalielämässä, että voimme antaa kaikille lisää, ottamatta sitä jostain pois. Monien ammattialojen ansiotasoa on tarpeen nostaa, mutta on myös tiedostettava, että se on rahoitettava jollain.

Onko Suomi jo myyty?

Päättäjämme ovat vuosikymmeniä toimineet valtiomme edun vastaisesti. Tässä joitain esimerkkejä.

Veronkorotuksia ja näennäisiä leikkauksia - Talousarvio 2016

Tuore hallituksemme on tullut tunnetuksi leikkauspolitiikastaan, kaikenlaista on ollut tarkoitus leikellä ja sitten taas ei olekaan. Verojakin on ollut tarkoitus hieman korotella, muttei paljoa. Enimmäkseen leikellä menoja kuitenkin. Tältä se on ainakin mediakeskustelun suuren massan perusteella vaikuttanut. Mutta numeroistahan se totuus jälleen löytyy, joten tutustutaanpas vuoden 2016 talousarvioon ja verrataan sitä vuoden 2015 talousarvioon.

 

Ison kuvan merkittävimmät tekijät ovat verotulojen sekä kokonaismenojen muutos.

 

Verotulot yht

Ei leikkauksille!


Leikkauslistoja, veronkorotuksia, velkaantumista ja rakennemuutoksia tullaan näkemaan tasan niin kauan, kun joudumme lainaamaan kaikki käytössä olevat rahamme yksityisiltä pankeilta.

Suomen valtio maksaa korkokuluina 1.7 miljardia vuodessa yksityisille pankeille. Vaalikauden aikana tästä kertyy 6.8 miljardia! Ongelma selvitetty! Jos valtio loisi rahan tämä kuluerä poistuisi ja kääntyisi tuloksi! Siirrytään omaan valuuttaan.

Leikkaukset vai veronkorotukset?

Aivan aluksi on huomautettava, että makrotason vastakkainasettelu leikkausten ja veronkorotusten välillä on turhaa, koska olennaisempi kysymys on se, mistä leikataan tai mistä korotetaan veroja. Huonosti toteutettuna molemmat toimenpiteet ovat turhia tai haitallisia, koska on vaara, että samaa rahaa vain kierrätetään valtion ja yksilön välillä, eikä mitään lisäarvoa synny. Oikein toteutettuna sekä leikkaukset että veronkorotukset voivat kuitenkin toimia valtion talouden tasapainottajina. Ne pitää vain kohdistaa oikeisiin sektoreihin.

 

Veron korotuksia ja menoleikkauksia. Onko tosiaan kaikki keinot nyt käytössä?

Oletko kuullut suurten puolueiden johtajilta mitään muuta kuin lupauksia veronkorotuksista ja uusista leikkauksista? Tulemmekohan koskaan maailmanhistoriassa näkemään sellaista tilannetta missä poliittinen johto miettisi oikeasti muitakin ratkaisuja.

Vaalilupaus ja toteutus

Alennamme veroja, on poliittinen sumutus, koska se toteutuu jokseenkin aina näin.

Sähköveroa, makeisveroa, tupakkaveroa ja polttoaineveroa ainakin korotetaan, jotta voidaan alentaa veroastetta.

Myös ajoneuvoveroa voidaan korottaa, sillä Suomessahan on lähes pakollista omistaa ajoneuvo pitkien välimatkojen ansiosta. Korotukset ovat maltillisesti laskien noin 550 miljoonaa euroa vuonna 2015.

Lapsiperheet iso maksaja kiristyksissä.

Hallitus siis korottaa jälleen sähkö- ja ajoneuvoveroja, lisäksi leikkaavat lapsilisiä, eli tuossa vain kolme kohtaa mainitakseni, jotka koskettavat lapsiperheitä.

Nyt olisi aika ottaa myös yksi uusi leikkaus käyttöön, eli lapsilisät pois niiltä talouksilta, joilla tulotaso ylittää määrätyn rajan, eli sellaisen rajan, jolloin ei lapsilisää todellakaan välttämättä tarvitse.

Lapsilisä siis säilytettäisiin ja jopa hieman korotettaisiin tulorajojen alapäässä ja voitaisiin portaittaisesti vähentää määrättyä rajaa kohti mentäessä ja rajan ylittyessä lopettaa kokonaan.

Valtio "sopeutti" kahdessa vuodessa itselleen lisää menoja lähes 8Mrde

Sinä iloinen ja ahkera veronmaksaja - minulla on hyviä uutisia. Valtio on kantanut kortensa kekoon leikkaustalkoissa ja lisännyt menojaan kolmessa vuodessa lähes yhdeksällä miljardilla, jotta sinä pysyisit kiireisenä. Kyllä. Valtio on ollut niin huolissaan meidän työtaakastamme, että on päättänyt kasvattaa kuormaa lisäämällä menoja rajusti. Ei voi muuta kuin ihailla meidän kirstunvartijoiden vastuullisuutta ja huolenpitoa.

Hallitus esitti vain pelkkiä veronkorotuksia

Suomen hallituksen kehysriihessä tekemät leikkaukset johtavat vain ojasta allikkoon. Hallitus ei oppinut mitään pari vuotta sitten tehdyn viinaveron nostosta, jolla toivottiin enemmän rahaa valtion kirstuun. Silloin kävi toisin, sillä viinan osto Suomessa väheni ja ostot lisääntyivät sen sijaan Virossa, jonka talouskasvu sai piristysruiskeen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä