Messu Mielipiteitä lapsista/nuorista, päihteistä, arvoista, valtakunnan politiikasta ja Vantaan Kaupungin päätöksenteosta

Kaikki blogit puheenaiheesta Vappu

Heliumpallot ja heliumin riittävyys

Kertakäyttöisten ilmapallojen täyttö heliumilla on vakavaa tuhlausta. Vaikka maailmankaikkeudessa helium on vedyn jälkeen yleisin alkuaine niin maapalolla se on suhteellisen harvinainen ja käytännössä uusiutumaton luonnonvara. Ulkoavaruuden helium on toistaiseksi parhaan tiedon mukaan syntynyt suurimmaksi osaksi alkuräjähdyksessä ja tähtien sisällä fuusioreaktioissa. Maassa se on useimmiten syntynyt radioaktiivisen alfahajoamisen seurauksena. Sitä on siksi maakaasussa tietyillä alueilla niin paljon, että sitä kannattaa siitä erotella.

Vasemmisto vastustaa työpaikkoja vapun kunniaksi?

Olen ollut työväenhenkinen koko sen ajan, kun olen ollut ylipäätään politiikasta kiinnostunut. Nimenikin olen saanut Väinö Linnan romaanin innoittamana Akseli Koskelan mukaan. Liekö nimi minua pahentanut, kun tämä on tällaista kapinoimista ollut niin kauan kuin muistan.

Vapun käsitykset työstä; omakohtainen arvio ja kokonaiskuva

Vappu on työn juhla, mutta työ on liian lavea asia mahtuakseen yhteen sanaan. Esitän siitä tässä kokonaiskuvaa sekä omakohtaista näkemystä miten se ymmärretään väärin.

Työtä ei tarvise juhlia punalipun alla

Vappu on työn juhla. Melko usein, joku voisi sanoa liian usein, se on myös punaisen aatteen juhla. Meillä on Suomessa pitkät perinteet siitä, että toukokuun koittaessa saavutaan kaupungille, marssitaan ja otetaan punainen lippu käteen. Niin, ja meillä teekkareilla on toki omanlaisemme perinteet vapusta, mutta ei niistä sen enempää.

Vappupuheeni 1.5.2018

Hyvät Turkulaiset!

Viime vuoden elokuussa tapahtui Turussa jotakin, jota ei koskaan olisi pitänyt tapahtua. Turku joutui Suomen ensimmäisen terroriteon kohteeksi, vaikka sitä on kovin yritetty muuksi muuttaa. Halutaan mieluummin puhua puukotuksesta. Tuntuu siltä, että tekoa halutaan vähätellä ja haluttaisiin jopa löytää siitä jotakin puolusteltavaa.

Sortoa vastaan

Kuuntelen työväenlauluja radiosta ja niissä puhutaan vapauden kaihosta, sortoa vastaan. Mieleni on ilman muuta Nicaraguan verisissä tapahtumissa, jossa kuoli noin 40 nuorta ja moni päättyi vankilaan (luku vaihtelee).

Viihtyisyyttä vapun viettäjille

Kansalaispuolue r.p:n valtakunnallinen johto ja Keski-Suomen osasto kyllästyivät poliitikkojen vappupuheisiin ja päättivät kääriä hihat ja tehdä jotain hyödyllistä

- Kansalaispuolueelle luonto sekä viihtyisä, terveellinen ja turvallinen elinympäristö ovat tärkeitä. Viime kuukausien karmeat kuvat muovijätteistä valtamerissä kannustavat meitä tekoihin pelkkien puheiden sijaan, toteaa Kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen painokkaasti.

Työväen 55 minuuttia

Vapunpäivänä olen aamupäivän tunteina tottunut kuulemaan Yle Suomelta tunnin työväenmusiikkia. Tänään sitä ei tullut. Aloin jo ajatella, että onko Ylen Kokoomus-Keskusta-Perussuomalaiset herra-akseli antanut määräyksen, että tänä vappuna ei sitten änkyröiden musiikkia soiteta. Vielä pahempaa jos pääministeri olisi kilauttanut kaverille. Mutta ei sentään.

"Kuka odotti jotakin muuta?"

Timo Soini kommentoi lyhyesti puolueensa hallitushaasteita tänään vappuna julkaisemassaan kannanotossa.

Perusuomalaisten puheenjohtajan mukaan puolueen ohdakkeinen hallitustaival ei ole yllätys. "So What? Kuka odotti jotakin muuta? Vaaleja tulee ja vaaleja menee. Ei elämä niihin lopu. Politiikassa pitää olla rohkea ja yrittää. Tämä testi perussuomalaisten on kestettävä."

http://yle.fi/uutiset/3-9589993

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä