Messu Mielipiteitä lapsista/nuorista, päihteistä, arvoista, valtakunnan politiikasta ja Vantaan Kaupungin päätöksenteosta

Kaikki blogit puheenaiheesta Saatanan palvonta

Suuri Sininen

Mediassa on parin viime päivän aikana näkynyt juttuja nuorten "itsemurhapelistä". Asiasta ovat kertoneet aivan vakavastiotettavat lehdet. Ne ovat saaneet tietonsa poliisilta. Esimerkiksi tästä pääsköön digitoday. "Itä-Uudenmaan poliisilaitos varoittaa Blue Whale -nimisestä sosiaalisen median ja keskusteluryhmien kautta pelattavasta pelattavasta pelistä, joka tunnetaan maailmalla myös ”itsemurhapelinä”.

Onko "saatanapaniikki" koskaan kauempana kuin nurkan takana?

Kun olin nuori, osa kulttuurikritiikistä sidottiin saatananpalvontaan. Tätä kauhisteltiin ja sitä kutsutaankin joskus nimellä "saatanapaniikki" (satanic panic). Mielestäni nimitys on varsin kohtuullinen ja ansaittu. (Käytän!) Olen kirjoittanut aiheesta joitain kertoja. Itse asiassa ensimmäinen tänne kirjoittamani juttu käsitteli juuri tätä aihetta. Omakohtaisella kokemisella on varmasti osuutta asiaan. Aihe on ollut enemmän lähihistoriaa kuin korjattava ongelma.

Liian nuori pysyvästi homoksi?

Eiliseen kirjoitukseeni voisin tehdä jatkoksi puhetta hieman eri näkökulmasta. Se on nähdäkseni tarpeellista. Sillä keskustelussa on ollut toistuvana teemana ajatus siitä että Boeliuksen maailmankuva tai seksuaalisuus ei olisi jäsentynyt. Ja tätä kautta on luotu tarina aivopesusta, jossa lapsi viattomasti manipuloidaan olemaan jokin liberaalien uhri. (Sanapari "liberaalien uhri" ei valitettavasti ole edes oma keksimäni.)

Vae victis!

Se, mitä opin "Uncommon Descent" -blogin pitkäaikaisella ja tarkalla seuraamisella oli se, että se valkopesi omaa historiaansa. Kaava meni sillä tavalla että sinne kirjoitettiin tekstejä. Koska luotettiin että ne olivat vain sisäpiirin luettavissa, niihin pääsi välistä aikamoisia ylilyöntejä. Sitten kun ylilyönti nosti negatiivista julkisuutta ryhmän ulkopuolella, nämä tekstit yleensä poistettiin. Joissain harvinaisissa tapauksissa uudelleenkirjoitettiin. Ja sitten leikittiin että mitään ei ole kirjoitettukaan.

Roolipelaajien kollektiivisesta muistista ja hieman muistakin epäonnistumisista

Sami Koponen on kristitty roolipelaaja. Pidän häntä fiksuna ja asiallisena ihmisenä jolla on yleensä mielenkiintoista sanottavaa. Hän on kirjoittanut kommentaaria vanhaan "Lauantaivekkariin". Otan sen kautta esiin asioita jotka ovat mielestäni tärkeitä. Tässä kohden olen joissain paikoissa Koposen kanssa menossa eri suuntaan. Mutta en tarkoita tätä loukkauksena.

Kristilliset vieraannuttajat

Jos minun pitäisi mainita mahdollisimman vähän mahdollisimman laajoja kuvauksia siitä mikä minua kristityissä ärsyttää, mainitsisin luultavasti sen että kristinuskon perusasetelmassa pelastus on henkilökohtaista, mutta kuitenkin uskonto itse ilmenee poliittisesti tavalla jolla yritetään kontrolloida ensisijassa muita kuin itseä.

Syyttävät sormet

Ylivieskan kirkon palo on varmasti ollut viikon merkittävimpiä ainakin löyhästi uskontoaiheisia tapahtumia. Siihen onkin hyvä tarttua. Ja moni tarttuikin. Liekit löivät vielä korkealla kun ensimmäiset teoriat tapahtumasta nousivat puheisiin.

Pinnallisesti Pari Pikateoriaa.

Vääränlaiset uhrit

"Crackedissa" oli hieman erikoinen televisiosarjan arvostelu. Siinä kuvattiin suurelta osin sitä, miltä tuntuu olla seksuaalisen vainoamisen ja "stalkeroinnin" uhri. Tässä nousi esiin se, miten uhreilta vaaditaan tiettyä käytöstä. Niin ennen kuin jälkeen teon. Itse asiassa otan alle lainauksen jonka kautta voidaan jopa sanoa että nämä vaatimukset ovat sen suuntaisia että ne täyttää vain sellainen joka "ei ns. ole oikeasti mikään uhri".

Lestadiolaisten vainoamisesta ja omantunnontestistä

Jani Kaaro kirjoitti pari viikkoa sitten "Rapportiin" journalismia. Teksti "Lestadiolaiset modernilla noitaroviolla" kertoi siitä, miten lestadiolaisiin on liitetty tapahtumia joita ei ole tapahtunut. Ja tähän on liittynyt hyvinkin huolestuttavia piirteitä.

Joka vanhoja ei muista

Aini Linjakummun "Haavoittunut yhteisö" on melko tärkeä kirja luettavaksi. Se käsittelee vanhoillislestadiolaisten parissa tapahtuneita hoitokokouksia. Hoitokokousten idea on varmasti melko tuttu. Moni yhdistää sen lestadiolaisuuteen samaan tapaan kuin tiedon siitä että televisiota ei saisi katsoa ja että ikkunallinen pyykinpesukone olisi kielletty. Itselläni ei ole oikeastaan juuri mitään suhdetta lestadiolaisuuteen liikkeenä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä