*

Messu Mielipiteitä lapsista/nuorista, päihteistä, arvoista, valtakunnan politiikasta ja Vantaan Kaupungin päätöksenteosta

Kaikki blogit puheenaiheesta Ruoka-apu

BBC raportoi Pohjois-Koreasta

Silmiini sattui nyt kuluvan vuoden aikana kaksi BBC:n julkaisemaa juttua Pohjois-Korean nykytilanteesta. Ajattelin referoida niitä tässä osittain vastauksena erään nimeltä mainitsemattoman puheenvuorolaisen kirjoituksiin, jotka ovat kaiketi olleet varsin kritiikitöntä propagandan uudelleenjulkaisua suomeksi.

Aloitan 22.03.2017 julkaistulla jutulla. Siinä BBC lainaa YK:n julkaisemaa raporttia Pohjois-Korean tilanteesta. Raportissa ja jutussa todetaan mm. seuraavaa:

Ruokaa jonottavat kansalaiset - nöyryytetty häpeämään!

Joskus matka todellisuuteen on tärkeämpää kuin sanoilla pelaaminen.

Tänään jonotin Myllypuron kuuluisassa leipäjonossa puolitoistatuntia. Ruuan jakelu alkaa klo 8.00, mutta useimmat olivat tulleet paikalle ennen seitsemää.

Olin osana kansaamme, jonka rahat eivät riitä koko kuukauden ruokaan.

Jono eteni hitaasti. Sisälle otettiin muutama kymmenen kerrallaan. Vaikka olin pukenut ylimääräistä, loppumetreillä kylmä tarttui varpaisiin ja sormiin. Palelin.

Ihmiset olivat hiljaisia. Oikeastaan kukaan ei puhunut. Katsoin vaivihkaa taakseni, jossa jono kasvoi ja piteni.

Vähävaraiset eivät elä juhlapuheista

Hallitus on saanut usein paljon kritiikkiä tehdyistä päätöksistä. Osa on varmasti aiheellista. Hallitus on leikannut ja tulee leikkaamaan valtion menoja useamman miljardin edestä. Päämääränä on saada valtion hurja velkautumisvauhti pysähtymään. Velkaa otetaan vieläkin yli 5 miljardia vuodessa.

Kun työttömyys ja leipäjonot eivät ole enää edes uutinen

Suomi on lopultakin saavuttanut sen pisteen, jossa pieni osa suomalaisista voi paremmin kuin koskaan aikaisemmin, vaikka samaan aikaan tuhannet kärsivät päivittäin. Työmarkkinoiden piristyminen antaa yhä odotuttaa itseään, jonka vuoksi moni suomalainen on ajautunut taloudelliseen ahdinkoon.

Kuka kuuntelee suomalaista vähävaraista ???

YLE uutiset tänään 8.7-15 aamupäivällä kertoo, että Kreikassa tällä hetkellä vähävaraiset ja eläkeläiset eivät pysty kaikkia lääkkeitään ostamaan ja siksi apteekkeihin on avattu tilejä, eli voivat ostaa lääkkeitä velaksi.
No kuinkas Suomessa ? 
Täällä ollut tilanne jo pitkään niin, että sama ryhmä, eli vähävaraiset ja eläkeläiset eivät aina lääkkeitään pysty ostamaan, mutta ei toivoakaan, että velaksi saisi !!
Lisäksi samoissa uutisissa kerrottiin, että osa kreikkalaisista joutuu turvautumaan ruoka-apuun, koska ei ole käteistä ??

ALV nosto???

Mielipidekirjoituksessa HS 7.6 kehotetaan harkitsemaan ALV:n (arvonlisävero) nostoa valtion verokertymän parantamiseksi. Asia on ollut aiemminkin esillä. Periaatteessa kannatettava ehdotus, mutta on tarkkaan keskusteltava,  mihin tuotteisiin tai hyödykkeisiin nosto kohdistuisi.

Voiko ruoka-apua brändätä?

Käynnistimme juuri Itä-Suomen yliopiston ja Liettuan ruokapankki Maistobankasin kanssa yhteisen tutkimushankkeen. Keräämme ruokapankista tutkimusaineistoa ruoka-avussa käyvien ihmisten hyvinvoinnista, palveluiden ja sosiaaliturvan käytöstä, luottamuksesta viranomaisia kohtaan ja ruoka-avun laadusta. Sama tutkimus on tuottanut Suomesta 3500 ja Kreikasta, Ateenasta 500 vastausta ruoka-avussa käyviltä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä