Messu Mielipiteitä lapsista/nuorista, päihteistä, arvoista, valtakunnan politiikasta ja Vantaan Kaupungin päätöksenteosta

Kaikki blogit puheenaiheesta Perhe

Olemme yhtä suurta perhettä

Nykyaikainen elämäntyyli ja yhteiskunta ovat hajottaneet perheet. Olimme ennen yhtä suurta perhettä, johon kuuluivat lapset, vanhemmat ja isovanhemmat, itse asiassa koko kylä kasvatti lapset. Elimme yhteisöllisesti. Isovanhemmat ovat osa perhettä ja heidän tulisi yhä kuulua perheiden läheisyyteen.

Huomioitavaa seuraavassa SOTE uudistuksessa - Palvelut läheltä.

Vanhuspalveluiden ja lapsiperheille suunnattujen palveluiden kehittämisestä tulisi käydä avointa keskustelua ennen kuin lyödään vaihtoehtoja lukkoon. Hoivapalveluiden laatu on romahtanut viime vuosien aikana ja edelleenkään perheille suunnatut kuten lapsiperheiden kotipalvelu tai lasten koulunkäyntiin liittyvät palvelut eivät toimi. Ihmisen hyvinvoinnin kannalta on suuri merkitys sillä, mitä palveluja kuntalaisille tarjotaan ja miten ne tuotetaan.

Jälkimietteitä toisen asteen maksuttomuudesta

 

Eduskunta hylkäsi toisen asteen maksuttomuutta koskeneen kansalaisaloitteen. Selvittelylausuma hyväksyttiin. Aika näyttää, mitä selvitetään ja päätetään.

 

Omassa jälkikasvussa oli taannoin kolme yhtä aikaa toiselle asteella. Matka kotoa kouluun oli jokaisella noin 30 km eli 3 x 2 x 30 km päivä. Tarkkaa matkakustannusta en muista, mutta lienee ollut satasissa kuukaudessa.  Lisäksi oppikirjat ja muu materiaali. Kolmen vuoden opiskelusta perheen tili laihtui useita tuhansia euroja. 

 

Lapsia kannattaa opettaa järkevään rahankäyttöön jo kotona

Rahoitusmaailma on verkkoajan myötä kokenut rajun muutoksen, kun perinteisten pankkien ohella laina- ja luottoliiketoimintaan ovat tulleet mukaan erilaiset pikavippi- ja vertaislainayhtiöt. Pikavipit ovat olleet varsinkin nuorten suosiossa, koska niitä on voinut ottaa kännykkäviesteillä tai verkkosivuilta. Vippirahalla on usein rahoitettu nopeita ja huuruisia kulutuspäätöksiä - vaateostoksia tai baari- ja bileiltoja.

Korkman kirjoitti lasten vanhempien ja kasvatusalan ammattilaisten sydämiin

Taloustieteen emeritus professori Sixten Korkman kolumnissaan kirjoitti suoraan asian ytimeen ja ainakin lasten vanhempien sekä kasvatusalan ammattilaisten sydämiin.

Ammattilaiset ovat aina tienneet, että ennalta ehkäisevät toimet lapsiperheiden tukemiseksi parantavat merkittävästi lasten terveydentilaa ja koulutuloksia sekä myöhempää työllistymistä ja menestymistä elämässä. (Sixten Korkman HS 8.1.)

Suomeen on palautettava oikeudenmukaisuus ja kohtuus

Joulun ja uuden vuoden aikana on ollut hyvää aika ihastella kuinka kaunis ja upea maa Suomi on. Rauhoittumisen sijaan arjessa painaa kuitenkin useilla eläkeläisillä ja lapsiperheillä sekä viljelijä- ja pienyrittäjäperheillä huoli tulevaisuudesta. Miksi Suomesta on tullut näin kova sekä turvaton paikka meille suomalaisille?

Isovanhemmat - käyttämätön reservi lapsiperheiden tukena

Väestöennusteen mukaan syntyvyyden alenemaa ihmetellään ja kummastellaan.

Painopistettä ladataan veronmaksun kantokykyyn, käsien hoivaajina puuttumiseen ja vieläpä ikäihmisten haittalliseen lisääntymiskohorttiin.

Kaikki edellä mainitut seikat ovat luonnollisesti seurausta hallitusten lapsivihamielisyydestä.

Toki, kaikki puolueet rakastavat lapsia ja silittelevät heidän hiuksiaan markkinahumuissa, mutta päätösten aikaan, ajattelevat vain rahaa, kustannuksia ja kuntien taloudellista kantokykyä.

Perhe Suomessa - kasvualustan tila

Tähän kirjoitukseen olen käyttänyt pääasiallisesti lähteenä Perheasiankeskuksesta Kimmo Jokisen ansiokasta luentorunkoaineistoa. Kiinnostukseni perustuu siihen, millaisen kasvuyhteisön perhe rakentaa peruskoululle.

Lapsilisät - tonnien lahja vai oikea tarve?

Istuskelin tuossa joku aika sitten kahvilassa kaveria odotellen. Viereisessä pöydässä istui kaksi äitiä lapsineen. Satuin kuulemaan, kun toinen äideistä sanoi ”onneksi huomenna tulee lapsilisät, on tili taas melkein tyhjä”. Toinen äiti vastasi, että ”meillä avattiin säästötili pojalle kun syntyi ja lapsilisät laitetaan sinne, saa poika sitten valmistujaislahjaksi pesämunan”.

MILLOIN SUOMESSA?

" Hoidollinen huostaanotto johti kuolemaan" Yksitoista kuukautta vanha Xavier- vauva kuoli huostaanoton aikana Memphisissä. Lastensuojelu oli huostaanottanut lapsen yhdessä 2- vuotiaan sisaruksensa kanssa koska he kärsivät DiGeorgen syndroomasta. Lastensuojelun mukaan (HUOM.)vanhemmilla ei ollut riittävää koulutusta lasten asianmukaiseen hoitoon. Lasten piti palata vanhemmilleen lokakuussa mutta lasten isältä puuttui yhden tunnin kurssisuoritus. Lasten isä kuoli auto- onnettomuudessa joulukuun alussa, pian Xavierin kuoleman jälkeen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä