*

Messu Mielipiteitä lapsista/nuorista, päihteistä, arvoista, valtakunnan politiikasta ja Vantaan Kaupungin päätöksenteosta

Suomenruotsalaisten perussuomalainen asenneongelma

  • Raaseporin markkinat
    Raaseporin markkinat

Perussuomalaiset tunnetaan nuivasta asenteesta maahanmuuttoa, euromaiden tukipolitiikkaa ja pakkoruotsia kohtaan. Perussuomalaisten usein hyvin perusteltu kielteinen suhtautuminen ei kuitenkaan ole millään tavalla vahingoksi kenellekään. Silti mielipiteemme ärsyttävät muita käytökseen, jollaista ei näkemättä uskoisi. Aiemmin kirjoitin joidenkin maahanmuuttajien suvaitsemattomuudesta valtaväestöä kohtaan. Tänään vuorossa on kokemani suomenruotsalaisten suvaitsemattomuus vaalikentällä.

Olimme eilen Raaseporissa Karjaalla vaaliteltalla keskustelemassa ihmisten kanssa. Raasepori poikkeaa muista Uudenmaan vaalipaikoista siten, että siellä asuvasta vajaasta 30 000 asukkaasta ruotsinkielisiä on lähes 66 prosenttia. Puolueemme puheenjohtaja Timo Soini oli myös paikalla. Kansaa riitti, olihan markkinat menossa ja sanomakin kohdallaan.

Perussuomalaisten vaaliesitteitä kohtaan osoitettiin sellaista vihamielisyyttä, jota aiemmin en ole kohdannut. Tunnin aikana minut ehdittiin nimetä natsiksi ja puheenjohtajamme läsnäolo sai erään herrasmiehen jopa toivottamaan pommia teltallemme. Hämmästeltyäni asiaa Länsi-Uudellamaalla asuvalle ehdokaskollegalleni, hän sanoi asian olevan normaalia täälläpäin! Pekka Sinisalon vaaliautoa on rikottu jo yli kolmen tuhannen euron edestä. Tammisaaressa on käyty käsiksi ja samaisessa Karjaassa on päälle syljetty.

Mikä saa keski-iän ylittäneet suomenruotsalaiset käyttäytymään tällä tavoin, pelkästään vaaliesitteen nähtyään? Kyse on joko puhtaasta ylimielisyydestä suomenkielisiä suomalaisia kohtaan tai pelosta, että pakkoruotsin aika on päättymässä. Perussuomalaiset pelottavat, sillä emme hyväksy älyttömän kallista pakkoruotsia, joka ei palvele ketään.

Vaikka eduskunta ei tällä vaalikaudella hyväksynyt vapaaehtoiseen ruotsinkielen opiskeluun siirtymistä, hyväksyi eduskunta alueellisen kielikokeilun. Mielenkiintoinen perustelu pakollisen ruotsin opiskelulle löytyy sivistysvaliokunnan mietinnöstä. Mietintö korosti ruotsin kielen yhteiskunnallista, historiallista sekä sivistyksellistä ulottuvuutta, ja sitä, että valiokunnan mielestä molempia kansalliskieliä koskevat perustaidot kuuluvat yleissivistykseen.

No, onko nämä taas niitä kuuluisia yksittäistapauksia? Miksi näitä henkilökohtaisuuksiin meneviä yksittäistapauksia ei juurikaan löydy muista kunnista, mutta vaaleista toiseen ruotsinkielisistä kunnista tusinoittain? Seuraavan eduskunnan tuleekin saattaa loppuun tämä miljardeja maksava ruotsinkielellä sivistäminen. Maassa maan tavalla tulee koskea myös ruotsinkielistä vähemmistöä. Kunnioitetaan toisiamme, vaikka olemme eri mieltä ja ratkaistaan asia politiikan keinoin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

15Suosittele

15 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (46 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Ahvenanmaa on todella rasistinen. Ei edes poliisi suostu puhumaan suomea, vaikka osaa.

Kari Savinen

Olin kerran perheeni kanssa parin päivän lomalla Ahvenanmaalla. Aioimme mennä käymään purjelaiva Pommerilla, lipun osto oli aika mielenkiintoinen tapahtuma, joka meni näin. Lippukopilla juorusi myyjä erään naisen kanssa niin että nainen joka oli ulkopuolella, oli jo tunkenut itsensä puoliksi pienestä luukusta sisään. Katselin touhua noin viiden minuutin ajan, mutta kun puheesta päätellen kyse ei ollut mitenkään työhön liittyvää, niin päätin keskeyttää tilanteen, jolloin kyseinen nainen vetäytyi kauemmas.

Kysyin kurillaan suomeksi lippuja purjelaivaan tutustumiseen, jolloin lipunmyyjä kertoi suomeksi, että Ahvenanmaa on ruotsinkielinen maa ? ja täällä puhutaan ruotsia. Kysyin että voiko laivaan mennä tutustumaan, jolloin liput löytyi suhteellisen nopeasti ja jopa opastusta tarjottiin.

Siinä samalla kyllä kerroin kaverille että Ahvenanmaa kuuluu suomeen ja suomen kieli kuuluu perusvarustukseen. Kaikki saarella osasivat suomea, kun en muuta suostunut puhumaan, ellei suostunut kauppasin saksan kieltä, mutta silloin oltiinkin jo täysin ymmällä ! On ne aika velikultia

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Ilmeisesti ihan peruskohteliaisuus on sinulle vieras asia.

Kari Savinen Vastaus kommenttiin #12

Niin miten kommenttisi liittyy asiaan ?

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #20

Mikset ostanut lippua ruotsiksi?

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #32

Miksi lippua ei myyty suomeksi? Asiakas puhuu aina oikeaa kieltä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Jaa mutta jos Niikko joka on parkkeerannut Koivukylän kirnulle avaruusaluksen ja hyljännyt sen sitten autiona hytisemään vähän miettisi tuota otsikkoa. Ovatko kaikki asenneongelmat Suomessa perussuomalaisia?
Otsikossahan lukee: "Suomenruotsalaisten perussuomalainen asenneongelma".

Kari Savinen

Kelaappa Sini hiukan kommenttejasi. Mikäli löydät sellaisen jossa ei mainita Halla-ahoa, sisua, hommafoorumia. Soinia, persuja, PS:sää, impivaaraa jne. niin mitä jää jäljelle ??

Käyttäjän mikaniikko kuva
Mika Niikko

Sini. Se avaruusalus on tullut Koivukylään vaaleihin jäädäkseen muistuttamaan asukkaista ja vanhoja puolueita siitä, että maassamme on puolue jolla on vaihtoehtoja... Tervetuloa tapamaan..

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

En muuten usko hetkeäkään että tuossa Niikon kertomassa yleisöpaljoudessa kaikki puhuivat äidinkielenään ruotsia. Vaikka Raaseprossa oltiinkin.
Sellaista ps-vastaista ilmapiiriä on ollut havaittavissa myös ihan suomenkielisten parissa. Siellä ja muualla.

Kannattaa olla tarkka ettei tule syyttäneeksi yhtä ihmisryhmää, tässä tapauksessa suomenruotsalaisia, sellaisesta mihin onkin ihan muut kuin äidinkielelliset syyt.
Vai haluttiinko tässä nyt kokea tämä blogistin puolue uhrina?

Kari Savinen

Mistähän salaojaputkesta teikäläisiä oikein ryömii ? Uhriutumista voi voi ei jaksa

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Tuota Niikon blogia voi lukea kuin piru raamattua (lainaus Tolppaselta). Ja vaikka ei lukisikaan niin selkosuomella sen viesti on seuraava:

'Meitä perussuomalaisia kiusataan (tämä oli se uhriutumisosa) suomenruotsalaisten toimesta' (tässä kerrotaan syyllinen).

Tämä on ihan alkeistason perusviestintää. Kerrotaan oletettu ongelma ja osoitetaan syyllinen.
Se on kautta historian uponnut siihen vähemmän ajattelevaan kansanosaan, varsinkin kun syyllinen on ulkopuolinen taho josta on valmiiksi propagoitu kielteistä mielikuvaa vuosikaudet.

Kari Savinen

Mika kirjoituksesi on hyvä, ja suora näkymä siitä mitä tämä yhteiskunta on.

Teidät koetaan uhkana näköjään monella tapaa. Ymmärrän että haluatte maan parasta, mutta teidän rehtiä asioista puhumista ei ymmärretä, siitä yksinkerteisesta syystä, että perinteinen systeemi perustuu valheeseen ja väärään tietoon.

Jaksa Mika kuitenkin, pitää asioita esillä ja muista myös se että puolestanne rukoillaan, vaikka sellaisesta puhuminenkin jo saa vastapuolen voimat liikkeelle !

Cenita Sajaniemi

Niikko
Tiesitkö, että Karjaa, joka nykyään kuuluu Raseporiin (2009 alkaen), on Pohjan lisäksi ns. suomalaisvoitoinen alue. Tosin kielikiihkoiset erottutuvat siellä selvästi huonolla käytöksellään. Vierasta ei ole sekään, että käyvät käsiksi.

Raaseporissa on kaavailtu, että pakkoruotsi alkaa 2016 suomenkielisissä kouluissa jo ekalta luokalta ja englanti siirrettäisiin neljännelle.

.... Ja jos oppilaalla n kielien kanssa hankaluuksia, tullaan englanti siirtämään kuudennelle tai seitsemännelle luokalle.

Kuka päättää siitä, onko oppilaalla vaikeuksia kielissä ja voiko kunta kriisikuntana jättää englannin kokonaan opettamatta.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Perussuomalaisia pidetään joissakin piireissä "impivaaralaisina", johtunee puolueemme nimestä. Itse koen puolueeni edistyksellisenä puolueena, joka ei mene soitellen mukaan mihinkään ismeihin eikä sitoudu poliittisiin blokkeihin.
Jo keskikoulun opettajien siirtyessä täällä etelässä 1976 peruskouluun opettajiksi oli niitä (kuten itsekin), jotka vastustivat pakollista ruotsinkielen opetusta, jota aikaisemmin rinnakkaiskoulujärjestelmässä ei aikaisemmin kaikilla oppilailla ollut.
Yhteiskunta on muuttunut 50-vuodessa ja toivoisi, että vähitellen siirryttäisiin perustuslainmukaiseen kaksikielisyyteen eli meillä on oikeus saada opetusta omalla äidinkielellä ( nykyään jo saamenkielelläkin). Se ei tarkoita sitä, että kaikkien on pakko opiskella kahta "äidinkieltä".
Suomi viettää parin vuoden päästä itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaansa. Olisihan se hyvä itsenäisyyslahja jos Suomi silloin pystyisi irrottamaan napanuoransa entisestä isännästään ja antaisi kaikille mahdollisuuden opiskella ruotsin sijaan myös muita eurooppalaisia kieliä.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Olisihan se hyvä jos kieliasioissakin joskus päästäisiin keskustelemaan itse asiasta aidanseipäiden sijaan.

Nyt menee ikävä kyllä niin kuin Niikon kirjoituksessa että syyllistetään ihmisryhmää, joka on tasan osaton maamme kielipolitiikkaan. Tämä kirjoitus ei ollut edes ainoa laatuaan, vaan jostain syystä niitä löytyy paljon lisää.
Niinkauan kuin asiantila on tämä ei mitään rehellistä kielikeskustelua voi edes olla.
Ikävä kyllä, pessimistinä en näe mitään suurta muutosta horisontissa vaan sama älämölö jatkuu. Se on siksikin sääli että asiallista keskustelua kaipaavien sana hukkuu suureen mölinään.

Käyttäjän mikael kuva
Mikael Lönnroth

Yleistämisen ja lokeroimisen vimma on vallaton! Täällä yksi suomenruotsalainen, joka ei kuulu joukkoon.

Käyttäjän mikaniikko kuva
Mika Niikko

Hei Mikael. Miksi tarkoituksenhaluisesti haluat kokea tämän koskevan jokaista suomenruotsalaista, sillä tiedät ettei kirjoitus sitä tarkoita. Tunnen itsekin useita ruotsinsuomalaisia jotka ovat upeita ihmisiä ja täysin sinut puoluettamme kohtaan. Useat jopa äänestävät meitä ja minuakin.

Tarkoitus on nostaa esille todellinen ongelma. On paljon ruotsinsuomalaisia jotka osoittavat vihaansa Perussuomalaista poliittista aatetta ja henkilöitä kohtaan. En ole koskaan kuullut, että jossain päin Suomea käyttäydytään samalla tavalla suomenruotsalaisia kohtaan, ja jos näin olisi, lehdet repisivät siitä kaiken irti. Varsinkin, jos taustalla olisi perussuomalainen kannattaja. Jos tiedätte toista, kertokaa se toki.

Suomessa on aika ymmärtää se, että ei voida odottaa lapsemme kasvavan suvaitsevaiseksi toisia kohtaan, jos aikuiset käyttäytyvät moukkamaisesti. Epäkohdista saa ja pitää puhua, kuten pakkoruotsista, se kuuluu sananvapauteen. Vaaleja saa käydä ilman pelkoa vihaa ja vahingontekoa omalle kohdalle, eikä niistä tule vaieta jos tämän suuntaista esiintyy.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Niikko julistaa:

"Suomessa on aika ymmärtää se, että ei voida odottaa lapsemme kasvavan suvaitsevaiseksi toisia kohtaan, jos aikuiset käyttäytyvät moukkamaisesti."

Oletko sitä mieltä, että puolueesi edustajat tai sinä itse olette näyttäneet tässä suhteessa hyvää esimerkkiä?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

#16 Kamoon Niikko ruotsinsuomalainen ja suomenruotsalainen on useimmiten eri asia. (Kyllä Ruotsiin muuttaneet suomenruotsalaisetkin ovat ruotsinsuomalaisia mutta heitä tuskin tarkoitit.)

Käyttäjän mikael kuva
Mikael Lönnroth

Jaa-a. Minusta tämä asia menee juurikin päinvastoin. Kun kirjoitat ihmisryhmästä ilman mitään selventäviä tai osittavia määreitä, niin muodostuu kuva, että puhut ihmisryhmästä kokonaisuudessaan. Poikkeuksia on aina, se on selvä, mutta kun maalataan ihmisryhmän yleisiä piirteitä ei pitäisi minusta aina jättää vastuu ymmärtämisestä lukijalle. Mitä tarkoittaa "suomenruotsalaiset ovat"? Miltei kaikki? Suurin osa? Yli puolet? Murto-osa, joka on selvästi isompi kuin verrokkiryhmässä?

Jääkö lukijalle käteen totuudenmukaista ja hänen tulevia ajatuksiaan ja valintojaan edesauttavaa kuvaa "suomenruotsalaisista", niin enpä usko, mutta enhän minä tiedä.

Se on tietysti hyvin valitettavaa, että jotkut ihmiset eivät osaa käyttäytyä. Kaunaa ja ihmisryhmien välistä vastakkainasettelua lisäämällä sekään tuskin korjaantuu.

Käyttäjän juhakuittinen kuva
Juha Kuittinen

Lokeroit itsesi ulos joukosta...

Cenita Sajaniemi

Kieliasioista ja kohtaamisista ruotsinkielisten kanssa vielä kommentti ystävältäni. En ehdi editoimaan... tässä:

"""Niikko kirjoitti osakseen saamastaan väkivavallasta tehdessään vaalityötä siellä teillä päin ja kertoo miten suomenruotsalaiset käyttäytyivät. Vaikka sinulla onkin kiire, niin nyt tarvittaisi sinunkin kokemuksia ja meidän kokemuksia kerätessämme kansalaisaloitteeseen ääniä.

Suurin osa kerääjistä oli kielten opettajia, myös ruotsinkielen. Meitä huoriteltiin, sinulta, eläkeikäiseltä rouvalta, iskettiin silmälasit mäsäksi, meille huudettiin, että "teidän paikkanne on hautausmaalla", meitä tönittiin, ajettiin pois luvallisista paikoista, joissa keräsimme allekirjoituksia ja estettiin väliin aggressiivisesti tunkemalla allekirjoitustapahtumien onnistuminen, meidän vapaa kielivalinta -kylttejä yritettiin repiä jne. Olisiko sinulla aikaa kirjoittaa...

Laita siihen lisäksi että suomenruotsalaiset pennut hyppivät silmille kuin pahimmatkin rakkikoirat. Että suomenruotsalaisten lailla ei käyttäydy ketkään. Vain suomenruotsalaiset.""""

Niikko; Tässä hiukan tunnelmia ja kokemuksia ruotsinkielisistä. lisäisin vielä, että eräs n. 75 vuotias herrasmies, kieltenopettaja hänkin, joutui kesällä 2013 kolmen nuoren naisen pahoinpitelemäksi kieliasioista puhuessaan - toisella kertaa taisi käydä jopa hullummin, niin pahasti, ettei halua asiasta edes puhua.

Pakkohan tähän on vielä lisätä se, että jolleivat jotkut ruotsinkieliset oikein pidä naamastasi, voi käydä niin kuin eräälle, jonka auto hajotettin "naapurin" traktorilla.
----

Ystäväni pyytämä lisäys.
"Ruotsinkieliset nuoret huusivat meille eläkeikäisille entisille opettajille, että "Teidän pitää palvella meitä - teidän pitää palvella meitä".

You tubessa on muutama nauha näistä tapauksista.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Perussuomalaiset pelottavat, sillä emme hyväksy älyttömän kallista pakkoruotsia, joka ei palvele ketään."

Camoon, perussuomalaisten kannatus on siinä 15-16 %, joten miksi kukaan pelkäisi :)

Käyttäjän mikaniikko kuva
Mika Niikko

Jos kyse ei ole pelosta, mitä jää jäljelle millä käytöksen selität?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Vaikeaa sanoa kun ei ole ollut paikallakaan. Kansanedustajalla luulisi kuitenkin olevan juuri vaalien alla sekä henkilökohtaisten äänien keruun että puolueen äänestämisen kannalta tärkeämpää asiaa kuin vaalikierrosten tapahtumat.

Käyttäjän juhakuittinen kuva
Juha Kuittinen

Iltalehden gallupissa oli kysely 25.2.2015: Pitäisikö ruotsin kielen opiskelun olla vapaaehtoista?

Kyllä: 88%
Ei: 12%
Otos: 4677

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Vaikka vastustan pakkoruotsia, annan hyvän neuvon: älä ikinä, koskaan käytä todisteena mistään asiasta iltapäivälehtien kyselyjä.

Käyttäjän juhakuittinen kuva
Juha Kuittinen

Ei tämä todiste ollut- huomio lähinnä.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Niikko juttelee:

"Tunnin aikana minut ehdittiin nimetä natsiksi ja puheenjohtajamme läsnäolo sai erään herrasmiehen jopa toivottamaan pommia teltallemme. Hämmästeltyäni asiaa Länsi-Uudellamaalla asuvalle ehdokaskollegalleni, hän sanoi asian olevan normaalia täälläpäin! Pekka Sinisalon vaaliautoa on rikottu jo yli kolmen tuhannen euron edestä. Tammisaaressa on käyty käsiksi ja samaisessa Karjaassa on päälle syljetty.

Mikä saa keski-iän ylittäneet suomenruotsalaiset käyttäytymään tällä tavoin, pelkästään vaaliesitteen nähtyään?"

Kun pitää mielessä, millaista tekstiä eräät edustajanne ja valtuutettunne ovat paukutelleet maamme ruotsinkielisistä, niin en järin ihmettele.

Auton vandalisointi on ikävää ja tuomittavaa, samoin myös päällekäyminen. Mutta jos joku kävi vain pelkästään haukkumassa teidät julkisesti, niin se on kyllä omasta mielestäni yksinomaan tervetullutta kansalaispalautetta, sekä hyvä ja ansaittu asia.

Käyttäjän mikaniikko kuva
Mika Niikko

Jussi, höpö, höpö.
Ei tällaista käytöstä selitellä millään jonku yksittäisen henkilön sanomisilla. Ei ole sellaista sanottua, että tämän kaltaista jatkuvaa käytöstä siitä seuraa ja jos on niin missä?

Kyse on ennakkoluuloista ja pelosta, että me jollain tavoin heikennämme tulevaisuudessa heidän valtaansa. Ei Soini turhaan sano, että tekisi hyvää rkpn olla joskus eduskunnassa oppositiossa. Näkisivät ettei heidän ajamat edut ole itsestään selvyyksiä. Kyllä käytöksen taustalta löytyy puolueemme ajama politiikkaa, jonka lopputuloksena pakkoruotsi joskus lakkaa. Se on vain ajan kysymys..

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Mika Niikko, minä saan perussuomalaisten ja muutoksen kannattajilta niin härskejä viestejä, että korvasi helottaisivat jos joutuisit niitä kuulemaan/lukemaan. Minä en ole edes politiikassa mukana tai käytä minkäänlaista valtaa. Sinä pystyt kyllä palkkasi ja koko puoluekenttäsi turvin varmasti käsittelemään joidenkin yksilöiden tyytymättömyyttä politiikkaanne vaalikojuilla. Raasepori nyt ei ole sitä aluetta, missä puolueesi toimintaan oltaisiin kovinkaan tyytyväisiä, eikä se ole kieliryhmistäkään kiinni.

Ja törpöt ovat törppöjä, kieliryhmästä huolimatta. Heitä ei tarvitse kuunnella. Mutta ihmisten tyytymättömyyttä voi kyllä kuunnella, eikä sotkea sitä kieliryhmän ongelmaksi.

Käyttäjän mikaniikko kuva
Mika Niikko Vastaus kommenttiin #27

Saat törkyviestejä, kuten saavat kaikki muutkin, mutta saatko kokea vastaavaa käytöstä tuntemattomilta kadulla kohdata on eri asia.. Luulen ettet ole saanut kokea, tuskin kertaakaan vai olenko väärässä?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #34

Mika Niikko, edelleenkään en kuulu mihinkään puolueeseen tai liikeeseen tai ryhmittymään, en mene vaalikampanjoimaan kadulle missään nimissä, joten on aika selvää, ettei kukaan tule minulle osoittamaan mieltään.

Sen sijaan olen yllättynyt asenteestasi törkyviestejä kohtaan. Miten niin kaikki saavat? Kai te olette tehneet selväksi jäsenillenne ja kannattajillenne, ettei ihmisille lähetetä vaalien kiihdyttämänä ns. *ikkeliviestejä? Ei vissiin, Hakkarainen näytti lähinnä mallia lähettämällä sellaisia työpuhelimestaan taannoin.

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen

Tommi Ketola. Sinua en nähnyt Karjaalla. Itse olin vieressä kun herrasmies, joka kulki vaimonsa kanssa sanoi, "tuohon pitäisi laittaa pommi"
Enpä ole moista kuullut muualla. Eli en näe kyllä yhtään rakentavaksi kommentiksi. En sen takia että se suunnattiin Perussuomalaisia kohtaan, ihan samaa mieltä olisin jos se olisi sanottu ihan mitä puoluetta tai ihmistä kohtaan.
En löydä puolusteltavaa..

Cenita Sajaniemi

Hei
Kesällä 2013 iltapäivä Karjaalla. Olin ollut ruokaostoksilla ja jatkamassa matkaani.
Olin mukana keräämässä nimiä erääseen kansalaisaloitteeseen, ja autossa taisi olla aiheesta kyltti.

En ehtinyt vielä lähteä mihinkään kun katseeni siirtyi erääseen kiivaasti parkkeerattuun ajoneuvoon ja sen kuljettajaan. Hämmästyksekseni kuljettaja rupesi kävelemään minua kohti käsiänsä viuhtoen.

Kysyi... Olinko persu ja oliko hän ihan ensimmäinen IHMINEN, jonka olin sinä päivänä nähnyt/tavannut.
(?)
Sitten tämä tuohtunut henkilö selvitti minulle (pomppien valkoisissa kengissään), että minun ei oikeastaan pitäisi olla Karjaalla ollenkaan. Eivät halua minunkaltaisiani paikkakunnalle.

Vai niin, ja minä kun luulin, että Raasepori rakastaa kesäasukkaitaan.

Juttu jatkuuui, vaan eipä kannata toistaa toisten hölmöilyä.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Juu, en käynyt tällä kertaa Raaseporissa vaikka muuten siellä usein käynkin. En silti jaksa uskoa nimenomaan ruotsia äidinkielenään puhuvien lähteneen talsimaan synkkänä kymenä antamaan Niikolle ikävää palautetta.

Kaikki omaisuuden vahingoittaminen on tietysti tuomittavaa, mutta pitäisi pystyä osoittamaan että tekijänä on nimenomaan ruotsia äidinkielenään puhuva henkilö tai taho. Jos syyllistää ennen poliisitutkintaa ja virallista tuomiota niin voi tulla syyllistyneeksi asiaan josta pahimmillaan pääsee itsekin käräjille.
Sensijaan kansalaisten antamaan palautteeseen, negatiiviseenkin, pitäisi suhtautua mielestäni toisin. Ei pidä uhriutua vaan kuunnella. Niin tekevät muutkin puolueet eikä ps voi tavoitella mitenkään erityissuojattua asemaa kansalaisten mielipiteiltä. Samanlaista paskaa saavat niskaan muutkin puolueet.

Se on tosiasia että varsinkin blogistin puoluetta kannattavien kansalaisten, ja kansanedustajienkin mielipiteissä on kovasti usein syyllistytty aikamoisiin ylilyönteihin. Ihmettelen kovasti miksei sellaista toimintaa koiteta laittaa rotiin.
Nyt sitten tulee yhtä rumaa kansalaismielipidettä vastapalloon, ei sen pitäisi mikään yllätys olla. Sitä niittää mitä kylvää. Elämä on.

Niikon puolueen ansioksi tai 'ansioksi' laskisin uudenlaisen keskustelukulttuurin tuomisen yleiseen käytäntöön. Rumuudesta on tehty hyve ja tietämättömyydestä ylpeydenaihe. Niinkuin Niikko tuossa kansanryhmää syyllistäessään. Siitä sitten jokainen vetää johtopäätöksensä. Maamme kielipolitiikan kanssa sillä ei ole tasan yhtään mitään tekemistä.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Mika, Gandhi olisi voinut lohduttaa sinua seuraavasti:

"Ensin sinut jätetään huomiotta; sitten sinulle nauretaan; sitten sinua vihataan; ja sitten oletkin jo voittanut."

Käyttäjän MartinaHenriksson kuva
Martina Henriksson

Analyysisi "suvaitsevaisuudesta" Raaseporissa pitää kylläkai paikkaansa mikäli tulee kielipolittiseen agendaan.

Tottakai, pitää omaa äidinkieltä tärkeänä. Mutta se ei sulje pois halun oppia ja ymmärtää muita kieliryhmiä ja kansoja.

Että "ruotsinkieliset nirppanokat" Tammisaaressa ainoastaan vastustavat Perussuomalaisia teidän kielipoliittisestä ohjelmastanne kertoo enemmän "ehdokkaasta" kuin tosiseikoista.
Tärkeä sana: ainoastaan.
Maassa maan tavalla - siksi meillä onkin erillaisia puolueita.
Mä kuulun Kokoomukseen - Kansainvälisyys on mulle tärkee.
Kansainvälinen kaupanteko nostaa maatamme. Pienen maan etu on olla mukana niissä piireissä jotka päättävät alueellisista säännöistä jotta pystytään vaikuttamaan mihin suuntaan mennään.
Lukekaa mun puheenvuoroa En finlandssvenska i Suomi, tässä Uuden Suomen Puhenvuoro palstalla.

Käyttäjän TonyBjrk kuva
Tony Björk

Tapaukset ovat hyvin valitettavia, ko. vaalirauhaa on aika olennainen osaa demokratiassa. Tällaisia tapauksia eivät ole valitettavasti ihan harvinnaisia suuntan kuin toiseen. Luulenpas että jokainen suomenruotsalainen on kuullut paljon pahempia lauseita kuin se mikä Niikko nyt on kohdannut, suurin osa joka ovat kohdaneet tällaista ovat ihmisiä joka ei harjoittaa minkäänlaista valtaa.
Mutta ei se silti ole millään tavalla oikeutettua.

Sinisalon autosta sen verran että ainakin lehtitietojen peruusteella se tapahttui Veikkolassa mikä on aika suomenkielinen kylä joka sijaitsee yli 100 km Raaseporista. Toivottavasti tihutyöntekijät jäävät kiinni a.s.a.p.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Tonyhan puhuu oleellisesta eli vaalirauhasta. Sen rikkominen on rikollinen teko, josta uhri voi tehdä halutessaan rikosilmoituksen. Ne, jotka ko. käytöstä puolustavat osoittavat oman lainkuuliaisuutensa. Fiksumpaa on tuoda asia julkisuuteen kuin lähteä käräjätupaan. Jos tiukkoja ollaan niin näissäkin kommenteissa olisi syytä miettiä tarkkaan onko rikollisen käytöksen puolella vai sitä vastaan!
Entisenä koulukiusattuna ( työläislasten puolelta) ja työssäni tukioppilasryhmän ohjaajana kiusaaminen oli yleisesti vielä marginaalinen ilmiö. Jotain yhteiskunnan nykytilanteesta kertoo se, että on vaikea puuttua lisääntyvään koulukiusaamiseen kun aikuiset ihmiset näyttävät esimerkkiä kiusaamisen hyväksymisestä!

Käyttäjän juhakuittinen kuva
Juha Kuittinen

Kyllä käsiksikäyminen, päällesylkeminen ja omaisuuden rikkominen joistain ongelmista kertoo. Sanomisista en niin paljon perustaisi..

Käyttäjän vesaluoma70 kuva
Vesa Luoma

Väkivaltainen käytös kertoo yksilön henkisestä rikkinäisyydestä, huonosta itsetunnosta. Henkilö ei osaa (mahdollisesta lukeneisuudesta huolimatta)käsitellä tunteitaan aikuisesti.

Käyttäjän juhakuittinen kuva
Juha Kuittinen

Tuosta pakkoruotsista sen verran, että itse olisin henkilökohtaisesti valinnut ruotsin vaikka se olisi ollut vapaavalintainenkin- ihan oman tarpeen takia.

Perussuomalaiset ovat oikeassa oikeassa siinä, että ruotsin kieli vapaavalintaiseksi.

Pakkoruotsi on kansan kyykyttämistä.

Käyttäjän JariHelispuro kuva
Jari Helispuro

Pekka Iiskonmaki, Ahvenanmaa on todella outo. Ahvenanmaalle on nimitetty poliisimestariksi Teijo Ristola 12.1.2012 alkaen. Hän on tehnyt pitkän poliisiuran manner-Suomessa, jossa hänellä on suuri kontaktiverkosto. Kun hän työssään on yhteydessä manner-Suomen kollegoihin, hän joutuu käyttämään ruotsia. Hänestä on hullunkurista ajatella, että hän nyt ahvenanmaalaisena vastaavana viranomaisena alkaisi puhua ruotsia kollegojen kanssa, joiden kanssa on puhunut suomea 30 vuotta. Mutta näin se vaan menee. Vastapuoli saa kuulemma käyttää tulkkia.

Käyttäjän IlmariRostila1 kuva
Ilmari Rostila

Hei.
Uusi kansalaisaloite ruotsin pakollisuuden poistamiseksi on käynnistynyt kannattajien keruulla 4.4.
Levitä sanaa aloitteesta "Monikielinen Suomi -- ruotsi valinnaiseksi". Media vaikenee. Me ei vaieta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset