*

Messu Mielipiteitä lapsista/nuorista, päihteistä, arvoista, valtakunnan politiikasta ja Vantaan Kaupungin päätöksenteosta

Omantunnon vapautta vai humpuukia

  • Omantunnon vapautta vai humpuukia
  • Omantunnon vapautta vai humpuukia
  • Omantunnon vapautta vai humpuukia

”Terveydenhuollon henkilöstölle omantunnon vapautta aborttiin osallistumisesta oleva kansalaisaloite on perusteeton. Sikiön poistaminen naisen kohdusta ei ole sen ihmeellisempi toimenpide kuin umpilisäkeleikkaus, eikä asiaa pidä suurennella.”

Tällaisin ja vastaavanlaisin perusteluin kommentoidaan aborttia, eikä terveydenhuollon henkilöiden omantunnon tuksia siten usein täysin ymmärretä.

Omantunnonvapaus.fi kansalaisaloitteen nimien keräysaika päättyy ensi sunnuntaina (23.11). Vaaditusta viidestäkymmenestä tuhannesta nimestä puuttui tänään vain vajaa neljä tuhatta nimeä.

Aloite on sikäli poikkeuksellinen, laatuaan ensimmäinen, jollaista ei sivistyneessä yhteiskunnassa luulisi tarvittavan lainkaan. Tähän kiinnitti huomioita myös useat kansanedustajat. Kolmesta puolueesta kahdeksan kansanedustajaa tekivät viime perjantaina aiheesta lehdistötiedotteen. Viikonloppuna yksikään lehti ei kirjoittanut tiedotteesta rivin riviä. Toisin oli erään toisen kansalaisaloitteen suhteen, jolloin ei löytynyt mediataloa, joka olisi ajanut edes puolilla valoilla.

Suomessa on vapaus kieltäytyä aseellisesta varusmiespalvelusta, vaikka siinä vasta harjoitellaan tappamista. Armeija ei tästä hätkähdä, vaan kouluttaa varusmiehiä muihin armeijan kannalta merkittäviin tehtäviin. Terveydenhuollon ammattilaisia vastaavasti vaaditaan tappamaan, muutoin koulutuspaikka ja jopa työpaikka evätään. Siitäkin huolimatta, vaikka työtehtävät pääosin koskevat ihmisen hoivaamista ja suojelemista, eikä lopullinen työtehtävä välttämättä ole tekemisissä sikiöiden tai lasten kanssa lainkaan.

Kansanedustajien lehdistötiedotteessa kiinnitettiin huomiota opiskelijan oikeuksiin ja Euroopan Neuvoston päätöslauselmaan. Esimerkiksi gynekologian erikoistumisen opintoihin ei pääse, jos omantunnon vuoksi ei koulutuksessa osallistu abortin tekemiseen. Kansanedustajat haluavat aiheen eduskunnan käsittelyyn.

Euroopan neuvoston Parlamentaarisen yleiskokouksen päätöslauselma 1763 (2010) toteaa,  että jäsenmailla on velvollisuus varmistaa kansalaisilleen oikeus ilman pakottamista, vastuuseen asettamista tai syrjintää, kieltäytyä tekemästä tai avustamasta abortin tai eutanasian suorittamisessa. Lisäksi siinä kehotetaan neuvoston jäsenmaita kehittämään säädöksensä niin, että henkilöstön omantunnonvapaus on turvattu.

Euroopan Unionin jäsenmaissa, Suomea, Ruotsia, Bulgariaa ja Tšekkoslovakiaa lukuun ottamatta terveydenhuollon henkilökunnalle on tämä omantunnon vapaus taattu.

Mihin Suomessa perustuu vaatimus siitä, että terveydenhuollon henkilökunnan tulee vastoin tahtoaan osallistua abortteihin mutta ei eutanasiaan? Vaatimus on vain joidenkin vuosikymmenien pituinen. Vastaavasti kätilön ammatti on vuosisatojen tai vuosituhansien pituinen. Ei tätä ammattialaa aikaisemmin ole tunnettu elämän lopettamisesta, vaan elämään tuomisesta.  Kätilön kunnia tulee palauttaa ja hoitohenkilökunnan omantunnonvapaus on korjattava. Riippumatta siitä, mitä mieltä olemme itse abortista.

Hallitukselta on tulossa syrjinnän suojaksi uusi yhdenvertaisuuslaki. Velvoite yhdenvertaisuuden edistämiseksi laajenee koskemaan viranomaisten lisäksi koulutuksen järjestäjiä ja työnantajia. Hallituksen esityksen lisäksi ihmisoikeuteen kuuluva uskonnon tai omantunnonvapaus taataan muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, Euroopan unionin perusoikeuskirjassa  ja Suomen perustuslaissa.  Työntekijöiden oikeutta toimia syvimpien vakaumustensa mukaisesti tukee Suomen työturvallisuuslaki,  Euroopan neuvoston direktiivi ja YK:n Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus. Maailman lääkärijärjestö sekä kansainvälinen gynekologiyhdistys kannattavat terveydenhuollon omantunnonvapautta. 

Näihin perusteisiin vedoten peräänkuulutan suvaitsevaisuutta, oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta terveydenhuollon henkilöiden kohdalle. Osallistu tämän lainsäädännön epäkohdan korjaamisen arvioinnin aloittamiseen ja allekirjoita vetoomus tästä.

 

ps. Jos "omantunnon mentävää aukkoa" lainsäädännöstä ei löytyisikään, saat tästä aiheesta ensikaudelle takuuvarman keskusteluaiheen jolla on hyvä aloittaa uusi eduskunta työhönsä. Haasta mukaan myös yksi kaverisi, varsinkin jos hän on terveydenalan ammattilainen!   

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Olisi hyvä, jos olisi saatavilla tutkimustietoa niistä maista, joissa Euroopan neuvoston suosittelema omantunnonvapaus on. Jos homma toimii hyvin, se on hyvä merkki.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Ovatko työnsä mukisematta hoitavat kätilöt mielestäsi jotenkin kunniattomia?

Käyttäjän HannuValjakka kuva
Hannu Valjakka

Hieman tuo kätilöitten kunnianpalautus hymyilytti..laitan sen lähinnä populistisen äänestäjiä kosiskelevan mahtipontisuuden piikkiin.Empä tunne yhtäkään kätilöä,mutta olen siinä käsityksessä,että synnytystä hoitavassa tiimissä on aina kätilö.Miten kätilöitten tai koko synnytystä hoitava ryhmä voisi olla kunniaton tai,että sen kunnioitus uutta elämää alkuun saatajina olisi jotenkin alentunut.
Sanos muuten Pekka asioista jotain tietävänä osallistuuko kätilö mitenkään abortoivaan operaatioon vai onko hän ainoastaan ns.lapsenpäästäjä?

Käyttäjän mikaniikko kuva
Mika Niikko

Pekka. Vaimoni on kätilö, tekee kaikki työt mukisematta ja on kunniallinen. Kätilön kunnia on auttaa elämän alussa, tiedät mistä on kysymys...

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Virkahenkilön tulee hoitaa työnsä, vaikkei kaikista työtehtävistään pitäisikään. Kukaan ei halua takaisin sikiönlähdettäjien aikakauteen. Ei yksi työntekijä voi asettaa itseään muiden yläpuolelle vetoamalla uskontoonsa.

Käyttäjän mikaniikko kuva
Mika Niikko

Pekka, aika kevyttä. Uskon, että kykenet parempaan perusteluun kun tutustut asiaan paremmin.. ;)

Käyttäjän HannuValjakka kuva
Hannu Valjakka Vastaus kommenttiin #5

Ihan ensiksi Mika voisit googlettaa ja katsoa mitä Pekka Ropposen nimellä tulee esille ja miettiä sitten uudestaan tuota keveyttä.
Minä googletin sinun nimelläsi ja huomasin,että muunmuassa olet ollut työn antaja ja jopa järjestöjohtaja.Ovatko sinun alaisuudessasi ollet työntekijät voineet jättää jotakin sellaista tekemättä,jonka sinä olet määritellyt tehtäväksi..jos,niin mikä onkaan sitten kevyttä?

Käyttäjän JuhaEirikka kuva
Juha Eirikka

Pekka Roponen, onko tässä kysymys uskonnosta?
Itse en oikein tiedä tällä hetkellä miten asiaan suhtautuisin, asiassa on kaksi puolta.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #6

Vaaditaan erivapauksia uskonnolliseen vakaumukseen vedoten, koska abortti tuntuu epämiellyttävältä. Sellaista ei voi hyväksyä. Historiallisesta kokemuksesta tiedetään vallan hyvin, että aborttien kieltäminen se vasta hirveää jälkeä saakin aikaan.Yhteiskunnassa ei voida hyväksyä, jotta uskonnon nojalla annetaan erioikeuksia.

Käyttäjän mikaniikko kuva
Mika Niikko Vastaus kommenttiin #7

"sikiönlähdettäjien aikakauteen" ja "Ei yksi työntekijä voi asettaa itseään muiden yläpuolelle vetoamalla uskontoonsa"osoittaa, ettet halunut ymmärtää asiaa.

En ole ottanut kantaa aborttiin, en uskontoon, vaan siihen, että tulisiko Suomen seurata selkeitä ihmisoikeuden kannalta (valinnan vapauden) tärkeitä päätöksiä ja lakeja. Lisäksi, sivistysvaliokunnan jäsenenä en voi ymmärtää sitä, että opiskelemaan pyrkivät luokitellaan vuohiin ja lampaisiin sen johdosta, ettei halua osallistua elämän lopettamiseen. Mikäli tämä olisi näin yksinkertaista, miksi sitten jo mainitsemani eutanasiaan ei voida pakottaa hoitohenkilöstöä?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #24

Eutanasiassa henkilö surmataan omasta pyynnöstään. Abortissa ei lopeteta kenenkään elämää.

Käyttäjän MKujala kuva
Markus Kujala Vastaus kommenttiin #31

Olenko käsittänyt väärin, että abortissa sikiön elin syntymättömän lapsen elämä lopetetaan?
Eli tapetaan/ murhataan?

Käyttäjän HannuValjakka kuva
Hannu Valjakka

Näinhän se tääkin asia on.Ihan samahan se on missä työssä tahansa,kun sen kerran vastaan ottaa ja palkan siitä saa,niin eihän se työntekijä voi määritellä mitä tekee,mitä ei..tuntuu vähän kornilta edes kirjoittaa tällaista itsestäänselvyyttä.Kun työn suhteen ollaan sitten ihan omantunnon kysymysten äärellä,niin jos ne kysymykset on olleet jo työtä haettaessa,niin miksi edes hakea työtä jonka kaikkia osia ei voi toteuttaa,miksei hakeuduta johonkin muualle? Ja jos se omatunto alkaa siinä matkan varrella kolkuttamaan,niin eikö ole aika vaihtaa paikkaan,jossa sen soimaaminen lakkaa.Täähän on näin simppeliä..Tässähän ei keskustella esim.abortin merkityksestä..milloin se on tehtävä tai milloin ei..älyttömältä venkoilultahan tämä enemmän tuntuu..näitä kun lukee niin miten nyt sitten tuohon silmien eteen nousee vuorenkorkuisin kirjaimin sana...VAALIT.

Juho Rantala

Pekka Ropposelta erittäin vaatimatonta argunentointia! Tämän kansalaisaloitteen mahdollinen läpimeno ei todellakaan johtaisi sikiölähdettäjien aikakauteen. Aborttien teko jatkuisi edelleen, kuten tähänkin saakka. Erikoista tässä keskustelussa on se, että kansalaisaloitetta vastustavien keskuudessa on todella kova ja kylmä asenne omantunnon vapautta haluavia kohtaan. Pohjimmiltaan tässä ei ole edes kyse uskonnosta, vaan siitä, että ei halua tappaa. Jokainen halutessaan voi googlettaa sen linkin, jota tämän keskustelun yhteydessä on eri paikoissa tuotu esille. Se, joka vastustaa tätä aloitetta, voisi sieltä saada edes hiukan ymmärrystä tälle. Ellei sitten ole läpensä kylmä ja tunteeton.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #23

Ei abortissa ketään tapeta.

Juho Rantala Vastaus kommenttiin #32

Pekka Ropponen. Kommenttisi kuvastaa hyvin nykyihmisen kliinistä maailmankuvaa. Katso nyt aluksi vaikka oheinen linkii http://www.lopettakaatappaminen.info. Eikö noita ihmisiä ole tapettu? Vai perusteletko asiaa kenties sillä, ettei kyseessä ole ihminen, vaan sikiö. Ihmiseksi - syntymättömiksi lapsiksi - noita on kutsuttu kautta maailman historian, lukuunottamatta muutamaa viime vuosikymmentä. Nykyään syntymätöntä lasta kutsutaan "sivistyneesti" nimellä sikiö. Ajatelkaamme hypoteettisesti, että kyseessä ei ole ihminen, vaan eliö, jonka arvo riippu siitä, miten hänen vanhempansa hänet kokevat. Kohdussa oleva sikiö kasvaa päivä päivältä ja muuttuu hiljalleen muistuttamaan sitä, jollaisena hän syntymän hetkellä maailmaan ilmaantuu. Miten Pekka tarkalleen ottaen määrittelet sen hetken, jolloin hän muuttuu ihmiseksi? Syntymän hetkelläkö? Jos se on syntymän hetki, niin eikö ole siis niin, että päivää ennen syntymää suoritettu raskaudenkeskeytys ei oel tappo. Samoin kuukautta tai kahta ennen syntymää suoritettu raskauden keskeytys ei ole tappo, koska eihän siinä tapeta ketään, koska kyseistä ihmistä ei ole olemassa. Niinkö ajattelet? Nykyinen aborttilainsäädäntö mahdollistaa siis keskeyytämään sellaisen syntymättömän lapsen elämän, joka jo kuulee äitinsä äänen ja tunnistaa se, näkee valoja ja tuntee kipuja. Ei ihan kamalasti tarvitse olla uskonnollinen ihminen jos kokee, että ei saata tehdä mitään sellaista, mikä tuottaisi kipua ja tuskaa näille sikiöille tai syntymättömille lapsille.

Maailma tuskin siihen asentoon kääntyy, että abortit kiellettäisiin kokonaan. Tässä ei ole kyse siitä. Tässä tavoitellaan ainoastaan empatiaa niitä ihmisiä kohtaa, jotka kokevat esim kätilön työn kutsumuksekseen, mutta kokevat raskauden keskeytyksen toisin, kuin mm Pekka Ropponen ja moni muu.

Sellaiset neuvot, joissa kylmästi kehoitetaan vaihtamaan alaa tai muistutetaan siitä, että "olisiko kannattanut miettiä opiskelupaikkaa valitessa..." osoittavat kyllä kylmyyttä ja kyvyttömyyttä asettua toisen ihmisen asemaan. Käsitykseni mukaan se ei pitöäisi olla edes kovin vaikeaa tässä asiassa.

Juho Rantala Vastaus kommenttiin #32

Vielä Pekalle kysymys. MIten kommentoit niitä epäonnistuneita raskaudenkeskeytyksiä, joissa toimenpiteen jälkeen pöydällä onkin parkuva lapsi? Vai onko se kenties vieläkin sikiö? Tämä ELÄVÄ lapsi saattaa pyristellä siinä joitain sekunteja tai minuutteja, kunnes kuolee, koska hänen halutaan kuolevan. Onko se kohtuuton pyyntö, ettei tuollaiseen tarvitsisi osallistua? Lisätietoa oheisen linkin takana :

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014111718842505_u...

Eräs kätilö kertoi tapauksesta, jossa raskaus keskeytettiin, mutta lapsi syntyikin elävänä. Hänet siirrettiin sivuun pöydälle odottamaan noutajaa, jota ei kuitenkaan kuulunut. Lopulta lapsi oli pakko ottaa huolenpidon alle. Asiat etenivät kyseisessä tapauksessa siten, että henkilö on tänäpäivänä kunniallinen veronmaksaja.

Alpo Huhtala

Hyvä kirjoitus Mika. Olen allekirjoittanut.
Vertailun vuoksi voisin mainita, mitä jos menet keväällä merimetson pesille ja "abortoit" munat kun ne merimetsot lisääntyy liikaa? Onko ne arvokkaampia kuin ihmisen sikiöt?

Käyttäjän JuhaEirikka kuva
Juha Eirikka

Niin tämähän koskeekin terveydenhuollon henkilöstölle omantunnon vapautta aborttiin osallistumisesta, eikä aborttien kokonaan kieltämistä.
Siinä on iso ero.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Tavoitteenahan on aborttien kieltäminen. Seuraavaksi voidaan julkisesti parjata, uhkailla, jopa tappaa abortteja tekeviä lääkäreitä, kuten USA:ssa on tehty, kun se ei enää ole virkavelvollisuus.

Käyttäjän mikaniikko kuva
Mika Niikko

Pekka.. eikö meidän tulisi olla ihimillisiä niitä kätiölöitä kohtaan jotka joutuvat kohtuuttomaan henkiseen ahdistukseen asian suhteen? Tässä tänään oleva uutinen, kokemus..
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014111718842601_u...

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #25

Jos työtehtävien hoitaminen ahdistaa liikaa, työn vaihtaminen ja uudelleenkoulutus ovat paikallaan.

Käyttäjän WeijoLindroos kuva
Weijo Lindroos

Erittäin julma lausunto:
"Sikiön poistaminen naisen kohdusta ei ole sen ihmeellisempi toimenpide kuin umpilisäkeleikkaus."

Oliko esittäjä Mika Niikko? En saanut selvää. Mutta tuollaisten esittäjä on kylmä ja julma sekä epäinhimillinen ihminen. Lausunnon antaja ei ole muuta kuin murhaan yllyttävä hitlerimäinen ihmispeto.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Kannatan vapaata aborttia ja säädeltyä eutanasiaa. Olenko mielestäsi "murhaan yllyttävä ihmispeto"?

Käyttäjän mikaniikko kuva
Mika Niikko

Huomasitko lainausmerkit ja seuraavan lauseen joka kertoo,ettei lause ole minun sanomaani... En voisi moiseen ryhtyä..

Käyttäjän Tarsier kuva
Tatu Simanen

Minkäköhän takia Niikko jätti mainitsematta lääkäriliitton, tehyn ja superin kannat kansalaisalotteeseen? Kuten arvata saatta nämä asiantuntijat eivät kyseistä kansalaisaloitetta kannata joten mahdollisuudet lain läpimenoon on 0%.

Käyttäjän HannuValjakka kuva
Hannu Valjakka

Miten tahansa tätäkin katselee,niin hänen omaa sanaansa käyttäen, kevyttä ja mihin se keveys perustuu..nähdäkseni kahteen asiaan uskonnolliseen ja poliittiseen vakaumukseensa.

Timo Kivinen

Jokaisella on oikeus mielipiteeseen - puolesta tai vastaan.

Käyttäjän HannuValjakka kuva
Hannu Valjakka

Toki on ehdottomasti,mutta miten rehtiä on puhua asian osista,kun kokonaisuuskin on olemassa.Noh..inhimillistä toki,mutta älyllisesti epärehellistä ja muitten ymmärryksen aliarvioimista.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Suomessa on omantunnonvapaus. Aina voi erota virasta, jos joutuu tekemään abortteja.

Käyttäjän JuhaEirikka kuva
Juha Eirikka

Niikon kirjoituksessa mainittua:
"Euroopan neuvoston Parlamentaarisen yleiskokouksen päätöslauselma 1763 (2010) toteaa, että jäsenmailla on velvollisuus varmistaa kansalaisilleen oikeus ilman pakottamista, vastuuseen asettamista tai syrjintää, kieltäytyä tekemästä tai avustamasta abortin tai eutanasian suorittamisessa. Lisäksi siinä kehotetaan neuvoston jäsenmaita kehittämään säädöksensä niin, että henkilöstön omantunnonvapaus on turvattu.

Euroopan Unionin jäsenmaissa, Suomea, Ruotsia, Bulgariaa ja Tšekkoslovakiaa lukuun ottamatta terveydenhuollon henkilökunnalle on tämä omantunnon vapaus taattu."

Itselläni ei ole vielä asiaan kantaa.

Käyttäjän donnybird kuva
tuula pakarinen-curry

Niin miksi eivät kansanedustajat muuta lakia ilman allekirjoituksia!

Koska suomalaisuuteen kuuluu enemmistön valta, vaikka se olisi
kuinka kulttuuriin sidottua. Huomataan muiden kulttuuriset hassuudet,
mutta ei omia.

Aborttiaiheet ja niihin liittyvät työt eivät ole olleet mikään
ongelma euroopassa. Englannista voin mainita, että on yhtä arvostettua,
otatko siihen osaa vai et, kukaan ei välitä kysellä miksi, koska
toisen uskontoa, ja valintaa kunnioitetaan. Meillä ei suomalaisina
ole mitään vastaavanlaista kunnioitusta toistemme valintojen suhteen.
Sehän pätee monessa muussakin asissa. On siis kysymys kansakunnan
sivistystason ja oman valinnan oikeudesta. Elämme edelleen autonomisen
suomalsuuden venäjän aikaa, jolloin jokin asia oli sallittua keisarin luvalla. Mutenhan näitä keskusteluja ei voi oikein ymmärtää.

Olemme tottuneet pakottamaan kaikkia samoihin muotteihin, niinpä
kompastumme tähän kankeuteen. Luterilainen kirkkokin saisi enemmän
suosiota, jos uskontokunnat antaisivat jokaisen päättää omasta
uskostaan. Pahaa on vain se, minkä toiselle teet toisen harmiksi. Oma homoseksuaalisuuskaan ei ole keneltäkään toiselta pois, tämän logiigan mukaan. Kahden aikuisen ihmisen välinen sopimus on vain heidän omansa.

Työyhteisöt ovat enemmänkin pakottamassa ihmisiä hyväksymään kaiken
virallisuuden, oli se itse asiassa kuinka paljon tahansa ajasta
jäljessä. Mikään tiedekään ei liikuta näitä byrokratian rattaita.
Ne jäävät kiinni nykyiseen "multaan", ja kuoppaan, mitä globaaliajatus,
ja kollektiivinen massavoima johtaa. Mihin jäi yksilöllisyys, joka
vie kansakuntien kehitystä eteenpäin. Olemme taantumassa, edelleen!
Ainakin henkisesti!

Käyttäjän mikaniikko kuva
Mika Niikko

50 000 nimen raja ylittyi juuri, joten tämä kansalaisaloite tulee eduskuntaan keskusteluun. Hieno asia, vilpittömät onnittelut kansalaisaloitteen tekijöille..

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Vajaat 300 nimeä puuttuu nyt illalla, joten tavoite varmasti saavutetaan. -Lainaan tässä Tamperelaista gynekologia Sari Tanusta, joka on perustanut kyseisen kansalaisaloitteen: Euroopan neuvosto on antanut päätöslauselman, jonka mukaan hoitohenkilöstöllä on oltava mahdollisuus ilman rangaistusta tai syrjinnän pelkoa olla osallistumatta elämän lopettamiseen. Myös Maailman lääköriliitto ja kansainvälinen gynekologiyhdistys kannattavat sitä. Uskonnon ja omantunnonvapaus taataan Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja Suomen perustuslaissa. Siinä faktaa kerrakseen.

Timo Valtonen

Hyvä Mika olet oikealla asialla. Karavaani kulkee ja koirat räksyttää.
Tatu Himasen kommentti lain läpimenon mahdollisuuksista 0%, kertoo Tatun ymmärryksestä tosi paljon. Nyt kansalaisaloite saanut jo yli 50 000 nimeä, miten se voi olla 0% Taisi olla Tatulla matikasta ehdot koulussa. Itse olin keräämässä tänä kesänä ystävieni kanssa nimiä lakialoitteen puolesta ja niitä tuli noin tuhat kasaan muutamassa päivässä. Kyllä suurin osa Suomalaisista ymmärtää mikä on omatunnon vapaus kunhan he saavat ensin oikeaa tietoa asiasta. Tänään oli lltalehdessä asiaa valaiseva kirjoitus Kätilö joutui jättämään työnsä abortin vuoksi.http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014111718842601_uu.shtml
Tatu lue tämä, oletko vielä samaa mieltä? Uskon että nyt lakialoitteella on paremmat mahdollisuudet mennä läpi eduskunnassa.

Marika Ahonen

Ihan osuit asian ytimeen Tuula Pakarinen-Curry,loistava kommentti!Jos elämän puolustaminen on älyllistä jälkeenjääneisyyttä niin voi pyhä jysäys...turhaan on housunpersauksia opinnoilla kulutettu...ja tutkimusten valossa suurin osa psykologeista on sitä mieltä että lapsen sielu voi jo äidin kohdussa saada traumoja eli sikiö voimakkaasti reagoi äidin ääneen tunteisiin jne.Jokainen meistä on kerran ollut ensin sikiö ei tupsahtanut jostain taivaasta. Joko rakkaudella odotettu tai uhanalainen...tähän ei liity uskonnollinen vakaumus mitenkään. Kun ei osaa argumentoida asiaansa pätevämmin on vyön alle lyöminen Suomessa valitettavan usein käytetty tapa toimia. Mika ihan oikeella asialla hyvä hyvä

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset